Käytetyn auton osto Saksasta
Käytetyn auton osto ulkomailta on edelleenkin suosittua. Suosituin ostomaa on selkeästi Saksa, sillä käytettyjen autojen tarjonta on erittäin runsasta ja autot ovat pääosin hyväkuntoisia. Asiaa helpottaa lisäksi se että kulkuyhteydet Saksaan ovat erinomaiset lautalla.
Käytettyä autoa ruvetaan yleensä etsimään netistä, sillä se on selkeästi paras ja helpoin tapa nykypäivänä löytää sopiva auto ja tehdä kaupat.
Kun sopiva auto löytyy, sovitaan tapaaminen myyjän kanssa.
Mutta ennen kuin suinpäin lähtee ostamaan autoa, on hyvä selvittää minkälainen byrokratia ja paperisota on edessä.
Käytettyä autoa ostamassa Saksasta...
Vaikka Saksa tarjoaakin erittäin runsaasti vaihtoehtoja käytettyjen autojen suhteen, ja saksalaiset ovat täsmällisiä asiapapereidensa kanssa, niin kauppiaita on silti joka lähtöön. Eräässä saksalaisessa tutkimuksessa todettiin että noin kaksi kolmesta myytävästä käytetyistä autosta ei ollut hintansa veroisia. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että suurinpiirtein 900 000 asiakasta vuodessa kokee vääryyttä kauppoja tehdessään.
Monet myyjät käyttävät ostajan hyväuskoisuutta ja tietämättömyyttä hävyttömästi hyväkseen.
Yleisimmät huijaukset autoa Saksasta ostettaessa Matkamittarilukemia väärennetään lähes poikkeuksetta. Vahinkoja vähätellään räikeästi. Myös virheellisia tietoja annetaan yleisesti. Varsinkin pienemmissä liikkeissä ja yksityisiltä autoa ostaessa nämä ovat hyvinkin yleisiä. Älä siis ole hyväuskoinen, vaan tutki auto kunnolla. Kolarivaurioita saatetaan piilotella yms.
Saksassa on ollut virhevastuulaki voimassa vuodesta 2002
Sen mukaan myyjäliike on vuoden vastuussa myyntihetkellä olleista vioista. Mutta se koskee sinua vain jos auto ostetaan yritykseltä ja ostajana on yksityishenkilö. Jos auton osto tapahtuu yksityishenkilöltä, ei virhevastuulaki ole voimassa. Ole siis tarkkana. Jos ostat yritykseltä tai autoliikkeestä, katso että auto myydään yrityksen nimissä, ei yksityishenkilön.
Jos autossa ilmenee selkeästi vikoja jotka olivat jo kauppahetkellä, ja virhevastuulaki on voimassa, voidaan kauppa mahdollisesti jopa purkaa, mutta yleensä myyjä korjauttaa auton ensisijaisesti. Jos sitä korjaamalla ei kuntoon saada, niin kaupan purkaminen on myös mahdollista.
|
Auto Saksasta -linkkejä
Autoscout24.de
Yksi suosituimmista saksalaisista auton myyntisivustoista. Yli miljoona autoilmoitusta. Sivusto on saksaksi mutta helppokäyttöinen. Apuna on hyvä käyttää vaikkapa Googlen kääntäjää.
Mobile.de
Löydä auto Saksasta. Lähes miljoona myytävää autoa. Sivusto myös englanninkielisenä.
Webmobil.de
Autojen osto ja myynti 24 kielellä, myös suomeksi.
Automobile.de
Laaja valikoima Saksassa myytäviä autoja.
Autoaktuell.de
Autoja Saksasta.
Webauto.de
Laaja valikoima autoja Saksassa.
Auto Saksasta - Tietoa
Auto Saksasta
Perustietoa auton hakemisesta Suomeen Saksasta.
Auton osto Saksasta (sompsa.fi)
Kattava tietopaketti auton ostoon Saksasta. Sivulla käsitellään mitä kaikkea auton haku Saksasta pitää sisällään. Muun muassa auton rekisteröintiin ohjeet sekä useita erilaisia tapoja hoitaa asia.
Tietopaketti käsittelee mitä auton osto Saksassa pitää sisällään, sekä auton oston jälkeen tulevat vakuutukset, rekisteröinnit, vaatimuksenmukaisuustodistus. Myös maasta poistumiseen löytyy vinkkejä.
Suomen puolella tulee myös vastaan byrokratia johon on syytä varautua. Tähän kuuluu esimerkiksi tulli, ilmoitukset Suomessa, autoverot ja auton katsastus. Lyhyesti käsitellään myös auton maahantuonnista Saksasta aiheutuvia kustannuksia.
Katso myös Auto Saksasta -opas
Monipuolinen opas käsittelee erittäin kattavasti käytetyn auton tuontia Saksasta Suomeen.
|
|